perjantai 25. toukokuuta 2018

Voitto palvelumuotoiuopas

Sain eräältä koulumme hankkeelta tehtäväksi taittaa uusi opasvihkonen heidän toiminnastaan. Tämä oli harjoitteluni ensimmäisiä töitä, enkä ollut aiemmin käyttänyt indesignia, mutta opin sen todella nopeasti. Kävin itse kuvaamassa osan kuvista ja tein kaaviot itse illustraattorilla ja indesignilla.

linkki vihkoon:

https://indd.adobe.com/view/72c5fa00-c6b2-406b-8de8-ee291d66c986

Salon ammattikoulussa tehdyt videot

Tein  harjoitteluni aikana 10 videota koululle, jotka ovat esittely/fiilis videoita oppilaitoksen eri aloista. Valman ja visualistien ovat hieman erilaiset, koska ne olivat ainoat videot joihin ehdin kuvata itse materiaalin, loput on tehty vanhoja kuvia käyttäen.

Valman video eroaa myös siinä mielessä, että siinä on käytetty ''asiakkaan'' eli alan opettajien pyynnöstä haastatteluja ja green screeniä. Lisäsin siihen myös tekstitykset facebookin avulla.
Vanhoista kuvista tehdyt ovat kaikki tyyliltään samanlaisia, ja kaikissa videoissa on melkein
samanlaiset alut ja loput.

Visualistien video oli toinen video jonka olen tehnyt kunnolla alusta loppuun itse. Opin kaiken itse  youtubetutoriaalien avulla.


valma: https://www.youtube.com/watch?v=CoG7DPHP5gc

visualistit: https://www.youtube.com/watch?v=heCsDnFwpzA    

matkailu: https://www.youtube.com/watch?v=N3n0qk3znWM

autoala: https://www.youtube.com/watch?v=Fur_OXVgZ18

logistiikka: https://www.youtube.com/watch?v=NJLp3QHB-w4

ravintola ja catering: https://www.youtube.com/watch?v=bBVrEGaKpCM

hiusala: https://www.youtube.com/watch?v=QLO0ghlMUuw

kone- ja metalliala: https://www.youtube.com/watch?v=Lbn1r7viowY

pintakäsittely: https://www.youtube.com/watch?v=uIjUar0e5jA

putkiasentaja: https://www.youtube.com/watch?v=6DG21Huqe3I

Peliohjelmoinnin diplomi

Sain ammattikoulun harjoittelussani thtäväksi suunnitella dilomi kesällä pidettävään peliohjelmoinnin kurssiin. Tein kolme versiota, joista ensimmäinen valittiin.




lauantai 5. toukokuuta 2018

Eurooppa-päivä juliste

Eurooppa-päivänä Salon seudun ammattiopistossa on kansainvälistä toimintaa, ja minua pyydettiin tekemään sille mainos, aika nopealla aikataululla. Tein julisteen illustraattorilla.


keskiviikko 25. huhtikuuta 2018

Jatko-koulutus mainos

Harjoittelussani sain myös tehtäväksi tehdä uudet jatko-koulutus laput, jotka laitetaan todistusten kanssa samaan kansioon. Tein monta versiota, joista koulutussihteerit valitsivat mieluisensa. Kaikki versiot on tehty Illustratorilla

Tässä vaihtoehdot, joista ensimmäinen valittiin.








sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Sponsorimainos

Harjoittelussani Salon amiksessa minua pyydettiin tekemään sponsorimainos koulustamme valmistuneelle kampaajalle, joka on lähdössä Euroskills-kisoihin. Tein kolme eri vaihtoehtoa, joista kolmas valittiin. Näitä oli todella kiva tehdä ja opettelin uusia temppuja photoshopilla.






Googlemainokset SSKKY

Sain harjoittelussani Salon amiksessa suunnitella ja tehdä uudet googlemainokset. Keksin myös itse uudet sloganit mainoksiin. Ohjaajani piti paljon luonnksiin piirtämistäni hahmoista, joten käytin mainoksiin niitä. Nämä mainokset on julkaistu nettiin. Tein erilaiset versiot joka kuvakokoon ja kahdet eri värivaihtoehdot.